Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Yksinkertaisia ja nopeita ruokaohjeita. Ruuanlaitossa olen vielä ihan noviisi. Innostus kokkailua kohtaan heräsi vasta kun "piti" alkaa tehdä ruokaa itseni ja mieheni lisäksi myös tyttärelleni. Joten ruuat ovat tavallista kotiruokaa. Ohjeita olen kerännyt kirjoista ja netistä ja jotkut ovat jopa omia kehitelmiäni. Ruokien kanssa yritän tasapainotella pienen budjetin ja terveellisyyden kanssa!
13.10.2007 - 13:31



Tämän juustokakun ohjeen olen löytänyt Anna Bergenströmin "Joka kodin keittokirjasta". Kakku on nimeltään Barryn juustokakku.

Tätä kakkua olen tehnyt paljon, sillä mies rakastaa sitä.
Itse pidän enemmän hyydytetyistä kakuista.
Parhaimmillaan kakku on päivänvanhana jääkaappikylmänä.

Kuvan kakku ei ole ulkoisesti kaiken onnistunein. Reunat eivät ole siististi irronneet. Mutta oikein maistuva kakku oli muuten ;) Hieman olen alkupeäistä ohjetta muuttanut.

Pohja:
noin 200 g digestivekeksejä (käytän täysjyä tai ruiskeksejä)
100 g margariinia

Ensimmäinen täyte:
2 pakettia (400 g) tuorejuustoa (käytän monesti kevytversiota)
3 munaa
1 1/2 dl sokeria

Ylimpään kerrokseen:
4 dl ranskankermaa (vähempikin riittää, tulee tosi makeaa) tähän ei kannata kevyt versiota laittaa, kun ei välttämättä hyydy uunissa
1 rkl vaniljasokeria
1 dl siivilöityä tomusokeria

Murenna keksit rikki ja sekoita margariinisulaan. Painele seos irtopohjaiseen vuokaan ohueksi kakkupohjaksi. Pane pala foliota vuoan alle (vuoka vuotaa helposti uunissa).
Paista pohjaa 5-10 minuuttia 200 asteisessa uunissa.
Notkista juustoa haarukalla tai monitoimikoneessa. Sekoita joukkoon munat ja sokeri. Levitä seos esipaistetulle pohjalle.
Paista uunin keskitasossa 180 asteessa noin 35 minuuttia eli kunnes kakku irtoaa vuoan reunoista. Anna jäähtyä.
Sekoita ylintä kerrosta varten ranskankerma, vaniljasokeri ja siivilöity tomusokeri. Levitä tortun päälle ja paista 180 asteessa 6-7 minuuttia niin, että pinta vähän jähmettyy. Anna kakun jäähtyä.

Tarjoile kakun kanssa sitruunakastikketta tai masikkakastiketta. Kakku maistuu myös ilman kastikkeita ;)

Kakku on todella tuhtia ja sitä riittää hyvin suuremmallekin porukalle.

13.10.2007 - 13:26



Tämä kakku on tehty täysin Marien ohjeella.

Ei ole ohjetta turhaan kehuttu, kakku oli siis aivan ihanaa!

Vähän rumasti irtosi tuo reuna, mutta eipä se mitään haitannut!


13.10.2007 - 12:57

Tässä nopea ja maistuva ruoka.



300 g hunajamarinoituja filesuikaleita
1 dl vettä
1-2 rkl maissitärkkelysjauhoja
1 sipuli
2 tlk ananaspaloja
noin 2 dl  kevyttä ruokakermaa
makeaa chilikastiketta (vähän)
soijakastiketta (vähän)

Ruskista kanasuikaleet pannulla öljyssä. Lisää joukoon silputtu sipuli ja kuullota vielä hetki.
Lisää veteen sekoitetut maissijauhot ja sekoittele jonkun aikaa. Anna saeta.
Lisää chili- ja soijakastike sekä kerma. Anna hautua 15 min.
Lisää vielä valutetut ananakset ja anna kastikkeen kuumentua.

Tarjoile täysjyväriisin tai täysjyväpastan sekä salaatin kanssa.


13.10.2007 - 12:47



Tämän ohjeen löysin Pirkka lehdestä. Tosin tein ohjeesta vähän mieluisemman.

Nämä olivat herkullisia!

noin 500 g porkkanasosetta (keitin porkkanat ja soseutin ne veden kanssa sauvasekoittimessa)
1 pussi kuiva hiivaa
noin 9 dl rouheisia sämpyläjauhoja
2 rkl siirappia
1/2 tl suolaa
1 1/2 dl cashew-pähkinöitä
1/2 dl öljyä

Lämmitä porkkanasose noin 42-asteiseksi.
Sekoita hiiva pieneen määrään jauhoja ja lisää soseeseen. Sekoita joukkoon siirappi, suola ja vähitellen jauhoja.
Rouhi pähkinät karkeaksi rouheeksi ja lisää taikinaan öljyn kanssa.
Alusta taikinaan loput jauhot.
Kohota taikinaa lämpimässä liinan alla
Painele taikinasta ilmakuplat pois. Jaa taikina 20 tasakokoiseen palaan. Pyörittele palat sämpylöiksi. Kohota sämpylät hyvin.
Paista sämpylöitä 225 asteisen uunin keskitasolla noin 8 minuuttia.



Ja tässä yksi tytön leipoma sämpylä. Neiti leipoi sämpylöitä rakkaudella. Antoi välillä aina tuotoksilleen pusuja ;D Valmiit sämpylät halusi antaa isälleen, joka kehui että sänpylöistä maistoi heti sen kuinka rakkaudella ne oli leivottu ;D



13.10.2007 - 12:40

Yritänpäs taas herätellä tätä blogia henkiin.

Töitä on nyt paiskittu jo 6 viikkoa.
Tytöllä menee oikein hienosti päiväkodissa ja itse viihdyn töissäni loistavasti.
Aika vaan menee kuin siivillä!

Jottei näitä uusia tuulia olisi liian vähän, teimme juuri asuntokaupat.
Pääsemme muuttamaan uuteen ihanaan kotiin joulukuussa.
69 neliön vuokra kolmiomme muuttuu omaksi 99 neliön neliöksi ;D

Yritän kuitenkin työ- ja remonttikiireiltä ehtiä myös päivittelemään tätä blogia!

07.09.2007 - 11:38



Tulin vain itsestäni ilmoittamaan.

Aloitin tiistaina työt kahden vuoden tauon jälkeen ja tyttö aloitti päiväkodissa.

Odotettavissa on siis ainakin muutaman viikonajan hiljaiseloa täällä blogissani.
Työelämään totutteleminen vie varmasti hetken aikaa, ja ainakin nyt kaikki vapaa-aika kuluu tytön kanssa. Ja kun tyttö menee nukkumaan, tämä äiti rojahtaa vain sohvalle lepäämään.

Mutta pian taas tulen päivittelemään ruokaohjeita.
Kunhan tämä arki alkaa ensin sujumaan.

02.09.2007 - 14:20



300 g hunajamarinoituja broilerin filesuikaleita
2 porkkanaa
tölkki ananaspaloja
2 mandariinia (tai appelsiinia)
1 persikka
2 banaania
(omena olisi tässä varmasti hyvää, mutta mies on allerginen joten en laittanut)
ananastölkin anasmehu
1/2 rkl maissitärkkelysjuhoja
2 rkl soijakastiketta
sitruunapippuria

Leikkaa porkkanat suikaleiksi.
Paloittele ananas, persikka ja mandariinit. Viipaloi banaanit.

Ruskista kanasuikaleet kevyesti öljyssä wokipannussa. Siirrä syrjään.
Kuullota porkkasuikaleita pannussa hetki. Lisää kanasuikaleet.
Lisää ananaspalat, persikat ja mandariinit. Anna vai kuumentua.
Lisää ananasmehu johon maissijauhot on sekoitettu. Lisää myös soijakastike ja mausteet.
Anna kiehua miedolla lämmöllä muutama minuutti ja lisää banaanit ihan loppuvaiheessa.

Tarjoile riisin tai nuudeleiden ja salaatin kanssa.

02.09.2007 - 13:54

Leivoin eilen korvapuusteja. Teki mieli ihan tavallista pullaa! En muista koska olisin viimeksi pullaa leiponut...


Korvapuustien leipominen on ollut minulle aina haasteellista. En juuri koskaan saa pullista kauniin näköisiä, vaan niistä tulee aina kovinkin kotitekoisen näkösiä!

Vähän tursuavia näistäkinpuusteista tuli. Mutta eipä se makuun vaikuta!

Ohjeen kirjoita joskus myöhemmin, jos ylipäänsä jaksan.
Ihan perusohjeella nämä pullat on leivottu.





Lisäksi innostuin taiteilemaan (ja kuten tuloksesta huomaatte, ei minussa ole taitelijan vikaa alkuunkaan) ja tein miehelle ja tytölle omat pullaukot!
Tyttö oli omastaan kovin otettu. Ja kun ei vielä kauheasti hekkujen päälle ymmärrä, söi omasta ukostaan jopa toisen käden! ;D

Isiukko :D



Ja tyttöukko :D



Varsinaisia taideteoksia!


28.08.2007 - 21:02

Ohjeen kirjoita myöhemmin, nyt on mentävä katsomaan Pakoa!!! ;D






Noniin, Pako tuli ja meni.

Tässä tämä ohje. Ohje löytyi Pirkan sivulta (tämäkin). Olisin sen tietysti voinut tähän heti linkittää, niin ei teidän oli tarvinnut siellä turhaan kuolata ;D

(Itse tein siis näin, melkein alkuperäisen ohjeen mukaan, mutta muutaman pikku lisäyksen tein)

Ainekset;
1/2 dl korppujauhoja
1 1/2 dl vettä
400 g jauhelihaa
1 muna
1 sipuli hienonnettuna
pippuria
paprikaa

Täytteeksi;
noin 100 g fetajuustoa

Anna korppujauhojen turvota hetki vedessä.
Sekoita kaikki loput ainekset veden ja korppujauhojen joukkoon.
Tee taikinasta 8 pihviä.
Leikkaa fetajuusto neljään osaan ja jaa juusto neljän pihvin päälle.
Nosta loput neljä pihviä fetajuustojen päälle.
Nipistä pihvit tiukasti toisiinsa kiinni.

Paistoin pihvejä hetken pannulla öljyssä, jonka jälkeen laitoin pihvit 225 asteiseen uuniin noin 15 minuutiksi.



28.08.2007 - 20:58

Yksi sosekeitto muiden joukossa :)



porkkanaa
kukkakaalia
vähärasvainen kasvisliemikuutio
vettä sopivasti
1 dl maitoa
1 rkl vehnäjauhoja

Valmistus samalla tavalla kuin muissakin sosekeitoissani ;) (laiskana en jaksa sitä nyt tähän kirjoittaa!)

Tarjoillaan rasvattoman raejuuston kanssa.

28.08.2007 - 20:30

Selailin Pirkan sivuja ja silmiini osui seuraavanlainen ohje
Tex mex jauhelihapannari. Kuulosti niin kivalta, että oli pakko kokeilla.
Hieman tosin muuntelin ohjetta sopivammaksi. Näin tein pannarin siis itse; (tuossa yllä olevassa linkissä näkyy alkuperäinen ohje)

Tästä tulikin tosi hyvää. Suosittelen kaikille :) (kuva ei ole nyt kyllä edukseen ;/ )



Taikina;

7 dl rasvatonta maitoa
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita

Täyte;

400 g nauta-sikajauhelihaa
sipuli
3 valkosipulinkynttä
pippuria
cajunmaustetta
paprikamaustetta
1 tlk (370 g) chilitomaattimurskaa
1/2 pussia (=100 g) pakastemaissia
1/2 punainen paprika

Vatkaa maidon joukkoon munat, vehnäjauhot ja kaurahiutaleet. Anna taikinan turvota täytteen valmistumisen ajan.

Ruskista jauheliha pannussa pienessä öljytilkassa. Lisää joukkoon silputtu sipuli ja murskattu valkosipuli.
Lisää mausteet ja chilitomaattimurska. Anna hautua hetki.
Lisä paprika ja maissi ja kuumenna.

Levitä jauhelihaseos uunipannulle leivinpaperin päälle ja kaada päälle vielä taikina.
Paista 200 asteessa toiseksi alimalla tasolla noin 35-40 minuuttia.

Tarjoile raikkaan salaatin kanssa.


28.08.2007 - 20:23

Eilen piti saada nopeatekoista ruokaa vähistä aineksista.

Tuloksena oli kunnon kotiruokaa!

Ohjetta en nyt jaksa kirjoittaa, niin perusruokaakun tämä on.




28.08.2007 - 20:10




2 dl pitkäriisiä
5 dl vettä
1 pussi (200 g) herne-maissi-paprikaa
1 rkl ketsuppia
vähärasvainen ja vähäsuolainen lihaliemikuutio
1 paketti kevytnakkeja

Kuullota riisiä öljyssä kasarissa. Annan ruskistua hieman.
Lisää vesi, ketsuppi ja lihaliemikuutio ja anna riisin hautua kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan.
Lisää nakit ja herne-maissi-paprika ja lämmitä ruoka.



28.08.2007 - 20:07

Jospa taas pitkästä aikaa pävittelisin;)



Välipala;

omenaa
banaania
persikkaa
mandariinia

sekä rasvatonta raejuustoa.

21.08.2007 - 21:56




Vieraille tarjottavaa.

Tämä oli tosi hyvää!!

Pohja:
150 g täysjyvädigestive keksejä
50 g sulatettua margariinia (taisin laittaa kylläkin enemmän)

Täyte: (Kaarina Roinisen ohje, josta jätin pois inkiväärin ja lisäsin yhden liivatelehden.)
5 liivatelehteä (alkuperäisessä ohjeessa oli siis 4)
1/2 dl sitruunamehua
1 prk maitorahkaa (laitoin rasvatonta)
200 g maustamatonta tuorejuustoa (laitoin kevyt versiota)
1 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
2 dl kuohukermaa vaahdotettuna (laitoin kevyttä)

Päälle: (Tähän otin idean Marien mangojuustokakusta, eli laitoin mangososeen tilalle soseutettua mansikkaa)
2 dl mansikkasosetta
2 rkl kuumaa vettä
2 liivakehteä

Pohja:
Murenna keksit hienoksi ja sekoita niiden joukkoon sulatettu rasva.
Leikkaa irtopohjaisen vuoan pohjalle leivinpaperi. Levitä seos vuoan pohjalle kädellä painellen.

Täyte:
Anna liivatelehtien pehmetä kylmässä vedessä 5 minuuttia.
Puserra vesi liivatteista ja sulata ne miedolla lämmöllä sitruunamehun joukkoon.

(Vatkaa kerma vaahdoksi)

Vatkaa rahka, tuorejuusto ja sokeri keskenään tasaiseksi seokseksi. Mausta seos vanilliinisokerilla.
Lisää vielä lämmin liivateseos vatkaten ja kermavaahto varovasti nostellen.

Kaada seos vuokaan ja tasoita pinta. Anna hyytyä kylmässä muutama tunti tai yön yli.

Päälynen:
Soseuta mansikat sauvasekoittimella.
Anna liivatelehtien pehmetä kylmässä vedessä 5 minuuttia.
Purista livatteista vesi pois ja sekoita ne kiehuvaan veteen.
Sekoita mansikkasose ja liivateseos keskenään ja kaada hyytyneen kakun päälle.
Anna hyytyä jääkaapissa jokunen tunti.

Koristele mansikoilla.






21.08.2007 - 21:33



Sunnuntaina teki mieli leipoa jotain ja tuli tämä nopea ja helppo (sekä vähän kevyempi) piirakka mieleen.
Herkuteltiin tätä vaniljajäätelön kanssa. Maistui sukulaisillekin :)

2 munaa
1 1/2 dl sokeria
1/2 dl öljyä
3 dl vehnäjauhoja
2 tl vanilliinisokeria
1 tl leivinjauhetta
1 dl vaaleaa mehua tai maitoa
Pinnalle:
4 dl mustikoita

Sekoita munat ja sokeri. Lisää öljy sekä jauhot, joihin vanilliinisokeri ja leivinjauhe on sekoitettu. Lisää neste ja sekoita tasaiseksi.
Levitä taikina voideltuun piiras vuokaan (halkasija noin 25 cm). Ripottele marjat pinnalle.
Paista 200 asteessa uunin keskitasossa noin 25 minuuttia.

21.08.2007 - 21:24



Tässä joku päivä syötiin ihania fileitä kalkkunasta. Niiden kanssa syötiin perunaa vaihteeksi näin.

(Ohje on Kaarina Roinisen. Mausteet muutin tosin vähän mieluisemmaksi ja tähän kirjoitan käyttämäni mausteet)

Perunoita
öljyä
paprikajauhetta
cayennemaustetta
sitruunapippuria
auringonkukansiemeniä ja seesaminsiemeniä

Halkaise keitetyt perunat kahtia.
Voitele perunoiden leikkauspinnat öljyllä ja mausta mielesi mukaan.
Ripottele pinnalle siemenet.
Kuumenna perunoita 225 asteisen uunin ylätasolla 15-20 minuuttia.



21.08.2007 - 21:11




Lauantaina herkuteltiin kunnon pihveillä ja lohkoperunoilla. (Näistä en ennättänyt ottaa edes kuvaa...)

Lisäksi tein vielä mango-tomaattisalsaa joka maistui tosi hyvälle lihan kanssa.

(Tästä tuli tosi iso annos. Ainakin meidän perheen tarpeisiin!)

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
öljyä
1 tölkki tomaattimurskaa (400-500 g)
1 rkl fariinisokeria
chilijauhetta
oreganoa
1 mango

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli ja kuullota kasarissa öljyssä.
Lisää tomaattimurska ja mausteet. Anna kypsyä hiljalleen noin 5 minuuttia.
Kuori mango, irrota siitä kivi ja leikkaa hedelmä pieneksi kuutioiksi. Sekoita mango tomaattisalsaan ja anna jäähtyä.


19.08.2007 - 12:06



Jostain keittokirjasta löysin tämän puuron ohjeen.

Vähän vaihtelua peruspuuroille.
Tuli ihan joulu mieleen :D

5 dl vettä
150 g kuivattuja pehmeitä luumuja (vähempikin riittäisi)
1 1/4 dl kauraleseitä
(ohjeessa on myös 1/2 dl sokeria, mutta itse en laittanut eikä puuro sitä tosiaankaan kaivannut. Luumuista tuli ihan riittävästi makeutta ainakin minun makuuni)

Leikkaa kivettömät luumut veitsellä pieniksi paloiksi.
Lisää veteen luumut ja kun vesi kiehuu, lisää joukkoon kauraleseet.
Keitä miedolla lämmöllä välillä sekoittaen noin 15 minuuttia.

18.08.2007 - 22:17

Tälläinen mukava yllätys oli Kirsin blogissa :)



Olen erittäin otettu tästä. Kiitos Kirsi.

Annan tämän  takaisin Kirsille sekä ~ Arkiromantiikan ~  Jennille.





Pippuriprinsessa
purppuraviitta
keittiön pöydän alla
istuu kieli kippuralla.
Leimusilmät,
roihuhuulet,
villin parahduksen kuulet,
viheltävät
hurjat tuulet
tässä salissa.

Pippuri purppura
prinsessa istuu
keittiön pöydän alla.

- Hannele Huovi
Pohja löytyi täältä;


Käythän jättämässä jälkesi vieraskirjaan!

Blogissa esiintyviä kuvia EI saa kopioida!


Vierailijoita on käynyt näin monta;